Vapaa-aika lääkiksessä

Vapaa-aika lääkiksessä

Liikuntaa, kulttuuria ja juhlia

Medisiinarit viettävät aikaa yhdessä niin luentosalissa kuin sen ulkopuolellakin. Opinnot vievät paljon aikaa ja vaativat itsenäisyyttä ja ahkeruutta, mutta LKS järjestää vapaa-ajalle tekemistä joka lähtöön. Aktiiviset opiskelijat pyörittävät LKS:n kerhoja, joissa kokoonnutaan yhteisten mielenkiinnon kohteiden ympärille. On sulkapalloa, salibandyä, seinäkiipeilyä ja jopa laskettelureissuja Alpeille. Medisiinarit elävät niin kuin opettavat: terveydestä ja hyvinvoinnista huolehditaan rennolla otteella.

Haalarit – ensimmäisen syksyn odotetuin vaatekappale

LKS:n valkoiset haalarit ovat alfojen eli ensimmäisen vuoden opiskelijoiden ylpeydenaihe. Ne tunnistetaan Helsingin katukuvassa lääketieteen opiskelijoiden symbolina. Haalarit ovat opiskelijajuhlien, kuten vapun ja laskiaisen, pukukoodi, joihin liittyy oma etikettinsä. Haalareista tehdään omannäköiset kiinnittämällä niihin kangasmerkkejä, joiden ompelun on ehdottomasti tapahduttava käsin. Illanvietossa sotkeutuneiden haalarien viskaaminen pesukoneeseen on paheksuttavaa. Oikeaoppisessa puhdistamisessa opiskelija pulahtaa haalarit päällä mereen tai altaaseen. Opiskelijalehti Q-kautisen juttu haalareista: http://qkautinen.fi/haalarit/

Medisiinarit viettävät aikaa yhdessä ja asuvat yhdessä. LKS:n jäsenet voivat hakea haluttuja lääketieteen opiskelijoiden asuntoja jotka sijaitsevat lähellä Meilahden kampusta. Medioma-asunnot ovat Helsingin lääketieteen opiskelijoille ainutlaatuinen mahdollisuus, sillä oman asunnon saa usein nopeammin kuin muiden opiskelija-asuntosäätiöiden kautta.

Vapaaehtoistoiminta – kokemusta ja kavereita

LKS:n toiminta on kokonaan opiskelijoiden pyörittämää, joten aktiivisille opiskelijoille on tarjolla kiinnostavia tehtäviä niin vapaa-ajan kerhoissa kuin asioiden demokraattisessa päättämisessä. Monet lääketieteen opiskelijat ovat ainakin yhdessä LKS:n tai sen kerhojen virassa. Miksi? Eivätkö aikaa vievät opinnot ole tarpeeksi?

Vapaaehtoistehtävissä järjestetään mukavaa tekemistä huippuporukalla. Yhteisten kiinnostuksen kohteiden parissa muodostetaan vahvoja ystävyyssuhteita. LKS tukee vapaa-ajan toimintaa, joten tarttumalla itse toimeen voi järjestää vaikka koko lääkiksen yhteisen sulkapalloturnauksen tai yhteisen reissun Jukolan viestiin edulliseen hintaan. Lisäksi Seuran näyttävät tilat ovat jäsenten käytössä! Kerhotila Euphorian kattoterassilta avautuu hieno näkymä Suvilahteen ja Etelä-Helsinkiin. Kyllä kelpaa jäähdytellä saunan jälkeen.

LKS:n haastavimmat tehtävät ovat Seuran hallituksessa ja valtuuskunnassa. Täällä päätetään muun muassa yhteisestä omaisuudesta, huolletaan kerhotilaa, tehdään koulutuspoliittisia kannanottoja ja neuvotellaan tiedekunnan kanssa opintojen erimielisyyksistä. Valtuuskunnan ja hallituksen jäsenet käyttävät merkittävän osan vapaa-ajastaan yhteisten asioiden hoitamiseen. Opiskelijapolitiikka voi olla tie ammatillisiin ja tieteellisiin johtotehtäviin tai jopa eduskuntaan.